Ärtyvän suolen oireyhtymän oireet ja hoito

Hei, minua on jo pidempään vaivannut ärtyvän suolen oireet. Ainakin kaikki suolistovaivani viittaavat vahvasti siihen... Minulle on usein suositeltu maitohappobakteerien käyttöä. Probioottivalmisteita näyttää olevan todella monenlaisia. Mitä maitohappobakteeria sinä suosittelet ärtyvän suolen oireiden hoidossa?



Ärtyvän suolen oireyhtymän oireet

Ärtyvän suolen oireyhtymä (englanniksi irritable bowel syndrome, IBS) on monioireinen ja kiusallinen selkeästi yleistyvä toiminnallinen suolistovaiva. Länsimaissa ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsii arviolta 10-15 % väestöstä. Vaivaan kuuluu yleensä mm. vatsan turvottelua, vatsakipua ja suolentoiminnan muutoksia. Maitohappobakteerivalmiste voi tuoda joillekin helpotusta IBS-oireiluun muun hoidon tukena, joten suositukset ovat olleet aiheellisia.

IBS-oireilu voi olla kipujen ja turvottelun lisäksi joko ripuli- tai ummetuspainotteista. Pahimmassa tapauksessa molemmat vuorottelevat. Tyypillisesti etenkin turvotusoireet pahenevat iltaa kohden. Myös pahenemisvaiheet kuuluvat IBS-oireiluun. Välillä ärtyvän suolen oireet voivat puolestaan olla lähes oireettomina jopa kuukausia.

IBS oireiden taustalla huonosti sulavat hiilihydraatit

Yleisimmin IBS-oireita aiheuttavat huonosti sulavat ns. FODMAP-hiilihydraatit, joita on etenkin viljatuotteissa (ruis, vehnä, ohra), hedelmissä (mm. omena, persikka ja päärynä), kaaleissa, sipuleissa, palkokasveissa (herneet ja pavut) sekä makeutusaineissa (mm ksylitoli, sorbitoli ja mannitoli). Oireista kärsivällä hiilihydraattien pilkkoutuminen suolistossa voi olla huonontunut johtuen mm. paksusuolen bakteerikannan epätasapainosta tai muutoin poikkeavasta suoliston toiminnasta. Joskus oireilun laukaisee suolistoperäinen tulehdus, antibioottikuuri tai stressi. Monella IBS-oireisella on myös alentunut kipukynnys vatsanalueella.

Terveelliset elämäntavat hoitavat ärtyvää suolta

Ärtyvän suolen oireyhtymään ei ole parantavaa hoitoa. Paras keino hillitä IBS-vaivaan on säännöllinen vuorokausi- ja ruokarytmi, riittävä uni sekä hallittu tasapaino työ- ja vapaa-ajan välillä, eli ns. terveelliset elämäntavat. Myös mainitsemistasi maitohappobakteerivalmisteista voi olla hyötyä tasapainottamaan suoliston bakteerikantaa.

FODMAP-ruokavalio

Ensimmäisenä voisit kokeilla ruokavaliohoitoa, mikäli et ole vielä tehnyt muutoksia ruokailutottumuksiisi.  Ruokavaliohoidoista ns. FODMAP-dieetistä on tutkitusti eniten hyötyä IBS-vaivojen ehkäisyssä. FODMAP-ruokavaliohoidossa rajoitetaan ohutsuoleen kaasua muodostavia, huonosti imeytyviä (yllä luettelemiani) FODMAP-hiilihydraatteja. Monesti pelkkä FODMAP-hiilihydraattien vähentäminen voi helpottaa oireilua. Kyseisellä dieetillä voidaan vähentää bakteerikäymisestä aiheutuvien suolistokaasujen muodostusta ja hillitsemään etenkin ripulipainotteista oireilua. Sopiva kesto FODMAP-ruokavaliokokeilulle on noin 4-6 viikkoa. Pidä kuitenkin ruokavalio niin monipuolisena kuin mahdollista.

Oikeista probiooteista apua IBS oireisiin

Ärtyvän suolen oireilun taustalla voi olla epätasapaino hyvien ja epäedullisten bakteerien määrässä paksusuolessa. Joillakin suoliston bakteeritasapainoa korjaavat probioottivalmisteet ovat helpottaneet huomattavasti IBS-oireita. Parhain tutkimusnäyttö maitohappobakteereista IBS-oireiden hoidossa ja ennaltaehkäisyssä on Bifidobacterium Infantis 35624 -kannalla. Kyseinen kanta on myös maailman gastroenterologien suosittelema. Suomessakin löytyy apteekkimyynnistä tuote, joka sisältää juuri tätä bifidobakteerikantaa. Probiootit ovat helpottaneet asiakkaittemme IBS-oireita yhdessä elämäntapahoidon kanssa, kun käyttöä on jatkettu päivittäin vähintään neljän viikon ajan. Oikean maitohappobakteerikannan valinta on tärkeää, sillä jotkin maitohappobakteerivalmisteet voivat olla täysin tehottomia IBS-oireiluun tai voivat jopa pahentaa oireita.

Psylliumkuitu IBS-oireiselle

Ekstrana muutama muu kokeilunarvoinen vinkkini IBS-oireiselle. Suosittelen lisäksi liukoista kuitua sisältävää psylliumkuitulisää säännölliseen käyttöön.  Aloita pienellä annoksella, ja nosta annosta varoen. Mikäli oireet helpottavat muutamassa viikossa, jatka käyttöä. Psylliumkuitu voi myös vaikuttaa suotuisasti suoliston bakteerikantaan. Toisekseen piparminttuöljykapselit voivat helpottaa mm. kipu- ja turvotusoireita rentouttaen suolenseinämää. Käytä niitä kolme kertaa päivässä ruokailuiden yhteydessä. Ja muista, että pitkittyneistä vatsaoireista kannattaa puhua myös lääkärin kanssa.



Siirry katsomaan Bifidobacterium Infantit 35624 -kantaa sisältävää probiootti valmistetta tästä linkistä.

Siirry katsomaan psylliumkuitua sisältävää valmistetta tästä linkistä.