Emättimen kutina ja kuivuus

Emättimen kutina ja kuivuus

Hei,

Minulla on lähes jatkuvasti kutinaa ja arkuutta alapäässä. Välillä olen epäillyt hiivatulehdusta. Siihen olen ostanut apteekista lääkkeen jo toistamiseen. Lääke on molemmilla kerroilla auttanut hetkeksi, mutta oireet ovat tulleet melko pian takaisin. Minulla on myös käytössä Vagifem-puikot. Voivatko ne aiheuttaa kutinaa ja arkuutta? Mikä neuvoksi tähän ikävään ongelmaan?



Emättimen kutina ja arkuus ovat kuivien limakalvojen oireita

Hyvä kysyjä,

Voinen olettaa, että sinulla on ollut aikaisemmin emättimen kuivuusoireita, kun käytössäsi on Vagifem-lääke. Vagifem-emätinpuikkoja nimittäin käytetään estrogeenin puutteesta aiheutuvaan emättimen kuivuuteen, helpottamaan vaihdevuosien paikallisoireita. Kuvailemasi oireet voivat hyvin johtua emättimen kuivuudesta; Vagifem ei riitä aina yksistään pitämään oireita hallinnassa. Olethan käyttänyt Vagifemia säännöllisesti lääkärin ohjeiden mukaan?

Emättimen limakalvo ohenee estrogeenin määrän vähenemisen myötä

Emättimen pinnalla on luonnollisesti paksuhko limakalvo, jonka tehtävä on suojata emätintä tulehduksilta ja mekaaniselta kulutukselta. Hyvinvoivien limakalvojen olemassaoloa ei monesti edes huomaa. Emättimen limakalvo kuitenkin ohenee etenkin estrogeenin määrän vähenemisen myötä. Samalla emätintä suojaavien maitohappobakteerien määrä vähenee. Estrogeenin puutteessa ja emättimen bakteerikannan muuttuessa emätin muuttuu kuivaksi ja araksi, ja se on myös altis tulehduksille.

Emättimen kuivuus on myös nuorten ongelma

Kuvailemasi ongelma on melko usein esillä apteekin intiimihyllyllä. Lähes joka toinen vaihdevuodet ohittaneista naisista kokee emättimen limakalvon kuivuuteen liittyviä oireita: kirvelyä, arkuutta ja polttelua. Myös seksielämä voi kärsiä kuivista limakalvoista. Oireilua voi olla myös nuoremmilla mm. stressistä, lääkityksestä, hormonaalisesta ehkäisystä, raskaudesta tai imettämisestä johtuen.

Hormonittomat voiteet sopivat kaikille

Kuivat emättimen limakalvot tarvitsevat lisää kosteutta, joten Vagifem-emätinpuikkojen kanssa voisit käyttää myös hormonitonta intiimivoidetta tai -öljyä. Näitä kosteuttavia hormonittomia tuotteita voi käyttää turvallisesti, vaikka päivittäin. Voidetta kannattaa sipaista myös Vagifem-asettimeen liukasteeksi emätintabletin asettamisen yhteydessä. Kostuttavia intiimituotteita on saatavilla apteekista.

Myös hormonittomat intiimivoiteet lievittävät emättimen ja ulkosynnytinten kuivuuteen liittyviä oireita ja liikunnan yhteydessä koettua kipua sekä hoitavat emättimen herkkää limakalvoa. Ne sopivat myös raskaana oleville ja imettäville sekä niille, joille hormonia sisältävät lääkevoiteet tai -emätintabletit eivät sovi. Joihinkin intiimivoiteisiin on lisätty myös kosteuttavia tehoaineita, esim. hyaluronihappoa.

Tietyt voiteet tasapainottavat myös emättimen pH-arvoa

Oireilevan emättimen taustalla saattaa olla joskus olla myös pH-tasapainon epäsuhta. Parhaimmillaan intiimivoide sisältääkin kostuttavien ainesosien lisäksi esim. pH:ta alentavaa maitohappoa. Myös tauteja aiheuttavat bakteerit ja hiivat viihtyvät huonommin emättimen limakalvoilla, mikäli olosuhteet ovat happamammat ja kosteammat.

Rasvahapot ovat limakalvojen normaalille toiminnalle yksi tärkeä rakennusaine

Esimerkiksi tyrnimarjan siemenistä ja hedelmälihasta puristetun SBA24-kaksoistyrniöljyn omega-3, -6, -7 ja -9 -rasvahapot voivat elvyttää limakalvojen normaalia toimintaa. Tyrniöljyn rasvahappoja voi lisätä emättimen limakalvoille joko sisäisesti kapseleista tai ulkoisesti intiimivoiteesta.



Kuiva emättimen limakalvo on altis limakalvovaurioille ja mm. hiiva- ja bakteeritulehdukselle

Myös hiivatulehdusdiagnoosisi voi olla ollut oikea. Emättimen hiivatulehdus voi olla hankalasti uusiutuvaa sorttia kuivalla limakalvolla. Joskus uusintainfektion kierteeseen voi joutua myös, jos kumppanin intiimialueen, mahdollisesti oireeton, hiivainfektio on jäänyt hoitamatta. Suosittelen kuitenkin lääkärikäyntiä. Lääkäri osaa selvittää, johtuvatko oireesi estrogeenipuutoksen aiheuttamasta limakalvojen ohentumisesta vai jostain muusta syystä.

Intiimipesuun pH-tasapainoa ylläpitävä pesuaine

Etenkin nyt kesäaikaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota myös intiimihygieniaan. Intiimialueen pesemiseen soveltuu vain pH-tasapainoon suotuisasti vaikuttava mieto pesuaine. Mutta kohtuus pesemisessäkin, liika on liikaa! Kannattaa myös välttää turhaa pikkuhousunsuojien käyttöä ja käyttää hengittäviä ja riittävän väljiä alusvaatteita. Lisäksi yhdyntöjen yhteyteen suosittelen liukuvoiteen käyttöä.

Siirry katsomaan emättimen kuivuuteen käytettäviä valmisteita tästä linkistä.